Yksityisoppikoulun sivutoiminen taloudenhoitaja TEL:n piirissä myös 1.1.1967 alkaen

Asianumero
6530/87
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
18.8.1988
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

X toimi yksityisoppikoulun sivutoimisena taloudenhoitajana 13.8.1964 – 30.6.1973. TEL:n mukaisessa vanhuuseläkkeessä oli otettu huomioon aika 13.8.1964 – 31.12.1966. X oli itse ilmoittanut eläkelaitokselle siirtyvänsä 1.1.1967 alkaen VEL:n piiriin.

KHO hylkäsi Valtiokonttorin antamasta eläkepäätöksestä tehdyn valituksen, koska X:ää ei ole pidetty koulun toiminnan kannalta välttämättömänä henkilönä.

X vaati eläkelaitosta jatkamaan työsuhteen rekisteröintiä TEL:n mukaan myös 1.1.1967 – 30.6.1973.

VakO katsoi, että X:n työskentely yksityisoppikoulun taloudenhoitajana kuuluu myös 1.1.1967 – 30.6.1973 TEL:n piiriin.

Huom:
Vuoden 1967 alusta TEL ei koskenut työsuhdetta, jonka perusteella työntekijällä muun lain tai asetuksen nojalla on oikeus eläkkeeseen. Samasta ajankohdasta lukien yksityisoppikouluasetuksen 32 §:n mukaan rehtorilla, opettajalla ja kouluhallituksen koulun toiminnan kannalta välttämättömäksi katsomalla henkilökunnalla oli oikeus valtion varoista kustannettavaan eläkkeeseen. Sen sijaan henkilöt, joita ei pidetty koulun toiminnan kannalta välttämättöminä ovat viimeistään 1.1.1967 alkaen siirtyneet TEL:n alaisiksi, koska mainitusta päivästä valtionavun määrällä ei ole enää ollut merkitystä TEL:n soveltamisen kannalta.

Asian aikaisemmat vaiheet:
ELK1651/87
ETK21550

Lainkohdat

TEL 1 § 1 mom. Yksityisoppikouluasetus 32 §

Lisää tietoa aiheesta

ETK:n yleiskirje A 9/88