Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
VakO katsoi työn itsenäisen luonteen huomioon ottaen, että mikrotietotekniikkaan liittynyttä konsultointia, suunnittelua ym. yhtiölle tehnyt X oli toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana.
X oli mm. konsultoinut yhtiötä (paikallis-TV) mikrotietokoneen hankinnassa, suunnitellut kanavalla olevia ruutukehän sivuja sekä avustanut ja neuvonut yhtiön henkilökuntaa piirros- ja kuvankäsittelyohjelmien käytössä ja kehittämisessä kahden ja puolen kuukauden ajan. Samanaikaisesti hän oli ollut työsuhteessa toiseen työnantajaan.
X:n työaikaa ei ollut määrätty eikä hän ollut tehnyt työtään yhtiön tiloissa. X suunnitteli ja teki itse työnsä, jotka joko hyväksyttiin tai hylättiin. Palkka maksettiin kokonaiskorvauksena palvelujen mukaan. Erillisiä kulukorvauksia ei maksettu. Aluksi palkka maksettiin tuntipalkkana, mutta myöhemmin siirryttiin suoritepohjaiseen palkkaukseen. Palkasta oli suoritettu ennakonpidätys. Myös eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut oli maksettu.
Asian aikaisemmat vaiheet:
ELK7097/94
ETK37139
Lainkohdat
YEL 1 § TEL 1 §