Työeläke – Tuleva aika – Jälkikarenssiajan laskeminen

Asianumero
6082/86
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
21.5.1987
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Työttömyyseläkkeen hakijan viimeinen työssäolopäivä oli ollut 1.9.1983 ja eläketapahtumapäivä, työttömyyden alkamispäivä 1.9.1984. Työttömyyden katsottiin alkaneen ennen kuin työttömyyden päättymisestä oli kulunut 360 sellaista päivää joilta hakija ei ollut saanut valtakunnallisista työttömyyskassoista annetun lain mukaista päiväavustusta, kun sovellettaessa työntekijäin eläkeasetusta kuukauteen sisältyy 30 päivää. Työttömyyseläkettä määrättäessä oli eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi luettava näin ollen myös aika työttömyyden alkamisesta eläkeiän täyttämiseen. Eläkelautakunnan päätöstä muutettiin. V jaosto

Lainkohdat

TEL 6 § 3 mom., 1.1.1994 alkaen TEL 6 a §