YEL-vakuutusmaksujen palauttamisen vanhentuminen

Asianumero
5710/92
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
9.11.1993
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

YEL-vakuutusmaksujen palauttamista koskeva vaatimus vanhentuu kymmenessä vuodessa saamisen syntymisestä eli kunkin vakuutusmaksuerän suorittamispäivästä lukien. (Äänestys 6-1)

VakO katsoi perusteettoman edun palauttamista koskevan asian kuuluvan sen toimivaltaan, kun kyse oli aiheettomasti maksetusta vakuutusmaksusta ja tutki valituksen.
(Äänestys 3-4)

VakO oli 15.10.1990 antamallaan päätöksellä poistanut X:n YEL:n mukaisen vakuutuksen ajalta 1.1.1970 – 30.6.1981 ja katsonut hänen olleen työsuhteessa. Eläkelaitos palautti aiheettomasti maksettuja YEL-vakuutusmaksuja ajalta 10.2.1979 – 30.6.1981. Vakuutusmaksujen palauttaminen ajalta 1.1.1970 – 9.2.1979 oli eläkelaitoksen mukaan vanhentunut vakuutussopimuslain 29 §:n nojalla. Kymmenen vuoden vanhentumisajan eläkelaitos katsoi katkenneen silloin, kun X valitti vanhuuseläkepäätöksestään ELK:lle eli 10.2.1989.

X vaati ELK:aa muuttamaan eläkelaitoksen päätöstä siten, että saamisen vanhentuminen laskettaisiin aikaisintaan VakOn 15.10.1990 antamasta päätöksestä. ELK hylkäsi valituksen muutoin, mutta muutti vanhentumisen katkeamisajankohdaksi eläkehakemuksen tekoajankohdan 22.9.1988. Eläkelaitos velvoitettiin palauttamaan YEL-vakuutusmaksut 22.9.1978 – 30.6.1981 väliseltä ajalta.

ELK katsoi, että kysymyksessä on perusteettoman edun palauttaminen. Koska kysymyksessä on rahamääräisen edun palauttamissaatava, jonka vanhentumisesta ei ole säädetty vakuutussopimuslaissa erikseen, saatava vanhentuu kymmenessä vuodessa saatavan syntyhetkestä eli perusteettoman edun siirtymishetkestä. X:n on katsottava hakeneen YEL:n mukaisten vakuutusmaksujen palautusta toimittaessaan vanhuuseläkehakemuksen yhteydessä kommandiittiyhtiö Y:n yhtiösopimuksen ja selvityksen työsuhteen olemassaolosta.

VakO ei muuttanut ELK:n päätöstä ja hylkäsi valituksen samoin perustein kuin ELK.

Asian aikaisemmat vaiheet:
ETK32355

Lainkohdat

YEL 12 § VanhA 1 § VaksopL 29 §

Lisää tietoa aiheesta

Työeläke 1/94 Lakiosaston tiedote 11/96