Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
X toimi yksityisen säätiön omistaman, kurssitoimintaa järjestävän VAL-laitoksen osastonjohtajana, ammattiaineiden opettajana ja vararehtorina 1963-1966. Laitos sai hänen palkkaukseensa valtionapua koko työsuhteen ajalta. X erosi laitoksen palveluksesta ennen eläkeikää.
Laitoksen oman eläkesäännön mukaan toimihenkilö, joka muusta syystä kuin työkyvyttömyyden takia eroaa laitoksen palveluksesta ennen kuin hän on täysinpalvelleena eläkkeeseen oikeutettu, menettää kaikki tämän eläkesäännön mukaiset edut.
VakO katsoi, että X:llä ei ole oikeutta TEL:n mukaiseen eläketurvaan. Ennen 1.1.1967 TEL ei koskenut työsuhdetta, jonka perusteella työntekijällä oli oikeus muussa laissa säädettyyn tai muussa laissa kokonaan tai suurimmaksi osaksi julkisista varoista kustannettavaksi säädettyyn eläkkeeseen.
Asian aikaisemmat vaiheet:
ETKsov1366
ELK3655/90
Lainkohdat
TEL 1 §