Rajoitussäännöksen soveltaminen

Asianumero
4333/96
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
15.10.1997
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Rajoitussäännöstä ei voitu soveltaa KVTEL-palvelussuhteen ja YEL-vakuutuksen kanssa pääosin samanaikaiseen TEL-työsuhteeseen.

X sai tulevan ajan eläkkeen kaikkien kolmen edellä mainitun eläkelain mukaisen työskentelyn mukaan elokuussa 1994 alkaneen työkyvyttömyyden perusteella. X vaati rajoitussäännöksen soveltamista 1.11.1993-10.8.1994 voimassa olleeseen TEL-työsuhteeseen, koska 30.9.1993 päättyneessä TEL-työsuhteessa oli lähes kolme kertaa suurempi eläkepalkka.

VakO mainitsi perusteluissaan mm., että rajoitussäännöstä sovellettaessa tuleva aika tulisi suurempipalkkaiseen TEL-työsuhteeseen. Lääketieteellisen selvityksen mukaan sairaus on v. 1993 aikana vaikeutunut. Kun kuitenkin otetaan huomioon X:n koko ansiotyöhistoria, hänen ansioidensa määrä ennen eläketapahtumaa ja se, että hän on ollut kokoaikaisessa KVTEL-palvelussuhteessa työkyvyttömäksi tuloonsa saakka ja että hän on harjoittanut myös yrittäjätoimintaa v. 1984 alkaen 31.5.1994 saakka, ei rajoitussäännöksen soveltamista pääosin samanaikaiseen TEL-työsuhteeseen voida pitää perusteltuna.

Asian aikaisemmat vaiheet:
ELK4214/95
ETK37549

Lainkohdat

TEL 4 § 4 mom.

Lisää tietoa aiheesta

ETK:n yleiskirje A 23/91 kohta 7.2.3