Vapaakirjana maksettava yksilöllinen varhaiseläke

Asianumero
3894/91
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
17.2.1992
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

X:lle oli Ruotsista myönnetty täysitehoinen työkyvyttömyyseläke, jossa tulevan ajan osuus oli suurempi kuin Suomesta aikaisemmin myönnetyssä yksilöllisessä varhaiseläkkeessä. Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen mukaan tulevan ajan eläkettä ei makseta täysimääräisenä kahdesta tai useammasta maasta. Eläkkeet yhdistetään siten, että tulevan ajan eläke myönnetään vain siitä maasta, jossa tulevaan aikaan perustuva osuus eläkkeestä on summaltaan suurin.

Eläkelaitos haki päätöksen poistamista ja pyysi VakOa ottamaan kantaa siihen, voidaanko yksilöllistä varhaiseläkettä tällaisessa tapauksessa lainkaan myöntää.

VakO: X:llä oli oikeus Suomesta tulevan ajan eläkkeeseen, vaikka sitä ei sosiaaliturvasopimuksen soveltamisen johdosta maksettu täysitehoisena. Tulevan ajan oikeus voi realisoitua, jos joudutaan uudelleen suorittamaan tulevaan aikaan perustuvien eläkkeenosien vertailu. Näin ollen X:llä oli oikeus vapaakirjana maksettavaan yksilölliseen varhaiseläkkeeseen.

Asian aikaisemmat vaiheet:
ETK28638

ETA-sopimuksen ja uuden pohjoismaisen sopimuksen aiheuttamat muutokset 1.1.1994 alkaen silloin, kun tulevan ajan oikeus Suomen lisäksi muusta ETA-maasta: ks. ETK:n yleiskirje A 70/93.

Lainkohdat

TEL 4 e § 1 mom. Pohjoismainen sosiaaliturvasopimus 23 artikla