Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
A oli toiminut poliisikoulun ylikomisariona. Hän oli tehnyt poliisin peruskoulutuksessa käytettäväksi oppimateriaalia. Alussa ilman korvausta, mutta vuosina 1992 – 1996 sisäasiainministeriö oli suorittanut materiaalin teosta laskun perusteella korvausta. Laskuissa oli mainittu, että tekijä säilyttää itsellään omistusja tekijänoikeudet. Lisäksi oli sovittu siitä, mitä käyttöoikeus kattaa. Sosiaaliturva- ja eläkemaksuja ei oltu maksettu. Työ oli tehty virka-ajan ulkopuolella. Oppimateriaalin valmistamisen erilliskorvausta vastaan ei katsottu kuuluvan A:n virkatehtäviin poliisikoulun ylikomisariona eikä sisäasiainministeriön maksamia korvauksia voitu lisätä A:n päätoimen ansioihin eläkepalkkaa laskettaessa. Kyseisen tehtävän ei katsottu myöskään muodostavan erillistä VEL:ssa tarkoitettua palvelussuhdetta, josta olisi erillinen eläkeoikeus. Valtion eläkelautakunnan päätöstä ei muutettu. VEL 1 § ja 7 d § sellaisina kuin ne olivat voimassa 31.12.1997 saakka.
Jaosto:VII Äänestys:
Lainkohdat
VEL 1 §, VEL 7 d §