Työeläkepäivä 2017
Työeläkepäivä 2017 keskittyy työeläkkeen tarinaan, kannustaa kaivamaan työeläkkeen ydinsanoman näkyväksi ja kertomaan siitä myös asiakkaille. Toteutus on Messukeskuksessa torstaina...
Komission asetusehdotus eurooppalaisesta yksilöllisestä eläketuotteesta ja sitä koskeva valtioneuvoston kirjelmä
Euroopan komissio pyrkii pitkäaikaisen sijoittamisen edistämiseen. Kesäkuussa komissio teki asetusehdotuksen koskien yleiseurooppalaista yksilöllistä eläketuotetta (PEPP). Ehdotuksen tavoitteena on avata mahdollisuus...
Ulkomaantyöskentelyn monet muodot
Ulkomaantyöskentely on viime vuosina monimuotoistunut ja monipuolistunut paljon. Ennen ulkomaille lähdettiin pääasiassa työskentelemään suomalaisen työnantajan lähettämänä työntekijänä. Tänä päivänä töitä...
Täydennyskerroin on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut täydennyskertoimen arvoksi 1,61 prosenttia 1.10.2017 alkaen. TyEL-eläkelaitokset ja Merimieseläkekassa vahvistavat vanhuuseläkerahastojaan vuosittain täydennyskertoimen avulla...
Eläkejärjestelmien erillisyyttä selvitetään
Yksityisen ja kunnallisen eläkejärjestelmän yhdistämismahdollisuutta selvitetään. Työryhmä on aloittanut työn ja saa sen päätökseen kesäkuussa 2018. Työryhmä arvioi eläkejärjestelmien yhdistämistä...
Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje ilmestyi
Elokuun lopussa ilmestyi uusi Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje. Uutiskirjeessä kerrotaan muun muassa EU:n sosiaaliturva-asetuksen meneillään olevista muutoksista. Uutiskirjeestä voit lukea...
Työnantajan on ilmoitettava ennakolta työntekijöiden lähettämisestä Suomeen
Kun yritys lähettää työntekijöitä ulkomailta Suomeen, pitää työnantajan tehdä Suomen työsuojeluviranomaiselle ennakkoilmoitus. Ilmoitusvelvollisuus astui voimaan 1.9.2017 ja se perustuu lähetettyjä...
EU-lääkärinlausuntolomake ”Yksityiskohtainen lääkärinlausunto” on otettu käyttöön
EU-lääkärinlausuntolomake ”Yksityiskohtainen lääkärinlausunto” (Detailed Medical Report) on otettu käyttöön. Lomake löytyy etk.fi sivuilta. Detailed Medical Report korvaa jatkossa E 213...
Työkokous Skypellä: Kelan ja työeläkelaitoksen yhteistyö ammatillisessa kuntoutuksessa 26.10.2017
Kelan ja työeläkelaitosten kuntoutusasiantuntijoille järjestään työkokous 26.10.2017 klo 9-12. Tilaisuus järjestetään virtuaalikokouksena käyttämällä Microsoftin Skype for business – ohjelmaa. Kelan...
Sähköisen A1-todistushakemuksen käyttö laajenee
Työntekijät voivat hakea itse A1-todistusta sähköisesti, jos heillä on useita työnantajia ulkomailla työskentelyn ajan. Hakemus tehdään kirjautumalla sähköiseen hakemuspalveluun verkkopankkitunnuksilla....