Oikeus vanhuuseläkkeeseen julkisten alojen ammatillisessa eläkeiässä
Ammatilliset eläkeiät määräytyvät eri tavalla kunnan ja valtion palveluksessa olevilla. Ammatillinen eläkeikä kuntatyöntekijöillä Kunnan palveluksessa vanhuuseläkeikä määräytyi työtehtävien perusteella vuoteen...
Vanhuuseläkkeen määrä ikäluokan alimmassa vanhuuseläkeiässä
Jos vanhuuseläke alkaa ikäluokan alimman vanhuuseläkeiän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta, vanhuuseläkkeen määrä on eläkkeen alkamista edeltävän kuukauden loppuun mennessä ansaittu...
Oikeus työeläkekuntoutukseen muun etuuden aikana ja muun etuuden jälkeen
Kuntoutustuen saajan oikeus työeläkekuntoutukseen Kuntoutustuensaajalla on oikeus työeläkekuntoutukseen, jos työeläkekuntoutuksen saamisen edellytykset täyttyvät. Kuntoutustuen lisäksi työeläkekuntoutuksen ajalta maksetaan kuntoutuskorotusta. Kuntoutuksen...
Elinaikakerroin vanhuuseläkkeessä
Elinaikakerrointa sovelletaan vanhuuseläkkeeseen, kun vanhuuseläke alkaa. Kun vanhuuseläke alkaa, eläkelaitos kertoo ansaitun vanhuuseläkkeen määrän henkilön 62 vuoden iän täyttämisvuodelle vahvistetulla...
Elinaikakerroin EU-eläkkeessä
Mikä eläke tarkistetaan elinaikakertoimella? Elinaikakertoimella tarkistetaan sekä kansallinen että pro rata-eläke. Elinaikakertoimella tarkistetuista eläkkeistä valitaan suurempi. Pro rata -eläkkeen tarkistaminen...
Rahastoitu osa eläkkeen muuttuessa TyEL:n ja MEL:n mukaisessa työkyvyttömyyseläkkeessä
Kun kuntoutustuki muuttuu täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi, rahastoitu osa ei muutu. Jos osatyökyvyttömyyseläke muuttuu täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi, eläkkeen rahastoitua osaa muunnetaan samassa suhteessa...
Palkattomilta ajoilta karttunut eläkkeen osa kustannustenjaossa
Eläketurvakeskus jakaa vuosittain maksetut palkattomilta ajoilta karttuneet eläkkeen osat ja niihin tehtävien indeksi- ja kuntoutuskorotusten kustannukset eläkelaitoksessa vakuutettujen työansioiden suhteessa...
Vanhuuseläkkeen yleiskuvaus
Vanhuuseläkkeen tarkoitus on turvata toimeentulon jatkuminen silloin, kun työntekijä tai yrittäjä lopettaa työntekonsa ikääntymisen takia. Vanhuuseläke-etuus sisältyy kaikkiin yksityisten alojen...
Lesken laskennallinen eläke
Jos leski ei saa vähentämisajankohtana vielä omaa eläkettä, leskeneläkettä vähennettäessä lesken tulona käytetään lesken ansiotyöhön perustuvaa laskennallista työeläkettä. Laskennallinen eläke...
Työkyvyttömyyseläkkeen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen
Osittaisen vanhuuseläkkeen jälkeen myönnettävä työkyvyttömyyseläke voi olla toistaiseksi myönnetty työkyvyttömyyseläke toistaiseksi myönnetty osatyökyvyttömyyseläke kuntoutustuki osakuntoutustuki. Työkyvyttömyyseläke osittaisen vanhuuseläkkeen jälkeen uusin...