Ulkomailla olon vaikutus työttömyyseläkkeeseen
TyEL:n aikaisesta työttömyyseläkkeestä säädetään TyEL:n voimaanpanolain 28 §:ssä. Siinä viitataan ennen 1.1.2007 voimassa olleeseen lainsäädäntöön. Sen vuoksi ohjeessa olevat pykäläviittaukset...
Eläkkeen ulosotto
Ohjetta on muutettu vuoden 2007 alusta voimaan tulleiden ulosottolain muutosten johdosta. Merkittävimmät sisällölliset muutokset ovat seuraavat. Velalliselle itselleen laskettava suojaosuus...
Ketä työntekijän työeläkevakuutusmaksu koskee
Työntekijän työeläkevakuutusmaksu peritään ansioeläketurvan kustantamista varten kaikissa työ- ja virkasuhteeseen perustuvissa ansioeläkejärjestelmissä. Maksu koskee siis työ- ja virkasuhteessa sekä muussa...
Palkattomien aikojen perusteella karttuneiden eläkkeiden kustantaminen
Palkattomilta ajoilta karttuneiden eläkeosien kustannukset jaetaan TyEL-, MEL- ja YEL-eläkelaitoksille, Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle, Valtiokonttorille, Kuntien eläkevakuutukselle, Kirkon keskusrahastolle, Kansaneläkelaitokselle, Suomen Pankille,...
YEL:n mukaisten eläkkeiden ja kuntoutusetuuksien kustantaminen
YEL:n mukaiset eläkkeet YEL-toimintaa harjoittavat eläkelaitokset kustantavat yhteisesti YEL:n alaisiin yrittäjätoimintajaksoihin perustuvan eläkkeen. YEL-eläke kuuluu kokonaan hyvitettävien eläkkeiden osaan ....
Vanhuuseläkkeen vastuunjako
Ohjetta on muutettu vuoden 2007 alusta voimaantulleiden lainmuutosten johdosta. Vanhuuseläkkeessä on vakuuttaneen eläkelaitoksen vastuulla oleva, TyEL:n 174 §:n mukainen rahastoitu...
Leskeneläkkeen vähentäminen erityistilanteissa
Tämän ohjeen mukaista leskeneläkkeen vähentämistä erityistilanteiden mukaan sovelletaan, jos vähentäminen tulee tehtäväksi 1.1.2007 tai sen jälkeen. Eläkkeellä olevan lesken tuloina...
Vapautuminen takautuvan työeläkevakuutusmaksun maksamisesta
Jos työnantajan on oikeuskäytännön muuttumisen tai muun siihen verrattavan erityisen syyn takia järjestettävä takautuvalta ajalta TyEL:n mukainen vakuutus työntekijälle, jonka...
Muutoksenhaku työeläkevakuutusmaksuun
Työnantaja voi hakea muutosta eläkelaitoksen määräämään työeläkevakuutusmaksun maksuunpanoon perustevalituksella. Myös työntekijä voi tehdä perustevalituksen työnantajan tekemästä työntekijän työeläkevakuutusmaksun pidätyksestä, jos...
Vakuutusmaksun muodostuminen
TyEL:n mukainen työeläkevakuutusmaksu muodostuu kaikissa eläkeyhtiöissä samoin perustein. Eri työnantajatyyppien (sopimustyönantaja/tilapäinen työnantaja) välillä on kuitenkin eroja niin maksu- ja ilmoitustekniikassa...