Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus
Nuorena työkyvyttömäksi tulleen eläkkeensaajan työkyvyttömyyseläkkeeseen lisätään kertakorotus sen kalenterivuoden alusta, johon mennessä eläkkeen alkamisesta on kulunut 5 kalenterivuotta. Kertakorotuksen voi...
Kelan tarvitsema työeläkkeen määrä
Erilaiset eläketulot otetaan huomioon kansaneläkettä vähentävänä, myös eläkkeensaajan työeläke. Kaikki työeläkkeen osat eivät kuitenkaan vähennä kansaneläkettä. Siksi Kela tarvitsee työeläkejärjestelmästä...
Sosiaaliturvasopimusmaassa työskentelyn vakuuttaminen
Suomella on sosiaaliturvasopimus seuraavien maiden kanssa: Yhdysvallat Kanada ja Quebec Israel Australia Chile Intia Kiina Etelä-Korea. Sosiaaliturvasopimusmaissa työskentelevien henkilöiden vakuuttamisesta...
Vanhuuseläkkeen yleiskuvaus
Vanhuuseläkkeen tarkoitus on turvata toimeentulon jatkuminen silloin, kun työntekijä tai yrittäjä lopettaa työntekonsa ikääntymisen takia. Vanhuuseläke-etuus sisältyy kaikkiin yksityisten alojen...
Lähetetyn työntekijän perheenjäsenen ja opiskelijan ulkomaantyön vakuuttaminen
Perheenjäsenen vakuuttaminen Perheenjäsen ei työskentele ulkomailla Kela ratkaisee, voiko ulkomailla oleskeleva lähetetyn työntekijän tai yrittäjän perheenjäsen kuulua Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan....
Muutoksenhakuaika työeläkeasioissa
Muutoksenhakuaika on 30 päivää Muutoksenhakuaika on 30 päivää siitä päivästä lukien, jona asianosainen on saanut tiedon eläkelaitoksen, Eläketurvakeskuksen tai TELK:n...
Päätöksen ja muun asiakirjan tiedoksisaanti työeläkeasioiden käsittelyssä
Tiedoksisaantiaika tavallisessa tiedoksiannossa Tavallisessa tiedoksiannossa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon 7. päivänä sen päivän jälkeen, jona päätös on postitettu asianosaisen...
Lainvoimaisen päätöksen poistaminen työeläkeasioissa
TELK voi poistaa eläkelaitoksen, Eläketurvakeskuksen tai asianosaisen vaatimuksesta lainvoimaisen päätöksen ja määrätä asian uudelleen käsiteltäväksi, jos eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen antama...
Valituksen siirto muutoksenhakuelimelle työeläkeasioissa
Eläkelaitoksen velvollisuus hankkia lisäselvitystä ennen valituksen siirtämistä muutoksenhakuelimelle Eläkelaitoksen tehtävä on huolehtia siitä, että kaikki asiaan oleellisesti vaikuttava lisäselvitys on...
Palkattomilta ajoilta karttuvan eläkkeen yhteiset laskentaperiaatteet
Työeläkettä karttuu työansioiden lisäksi tietyiltä palkattomilta ajoilta. Palkattomilta ajoilta karttuu yleensä eläkettä silloin, kun henkilölle maksetaan jotakin sosiaalietuutta. Työeläkkeen karttumisessa...