Apurahansaajan vakuuttamisen edellytykset
Apurahansaajan työeläketurvasta ja kuntoutusetuuksista säädetään maatalousyrittäjän eläkelaissa (MYEL) ja maatalousyrittäjän eläkelain voimaanpanosta annetussa laissa (MYEL VPL). Apurahansaajaa ei kuitenkaan pidetä...
Sopimuksettomassa maassa työskentelevän yrittäjän vakuuttaminen
Tämä ohje koskee YEL:n mukaisten yrittäjien lisäksi myös MYEL:n tarkoittamia maatalousyrittäjiä. Sopimuksettomissa maissa työskentelevistä MYEL-vakuutettavista apurahansaajista on oma ohjeensa. YEL:n...
Sopimuksettomaan maahan lähetetyn työntekijän vakuuttaminen
Työnantajan on vakuutettava sopimuksettomassa maassa työskentelevä työntekijä TyEL:n mukaisesti, jos kaikki kolme seuraavaa edellytystä täyttyvät: Työnantaja on suomalainen työnantaja Työsuhde...
Ulkomailta tulevan apurahansaajan vakuuttaminen
Ulkomailta Suomeen tuleva apurahansaaja vakuutetaan lähtökohtaisesti MYEL:n mukaan, jos hän asuu ja työskentelee Suomessa ja saa Suomesta myönnettyä apurahaa. Suomessa...
Sopimuksettomasta maasta tulevan kuljetusliikenteen työntekijän vakuuttaminen
TyEL:n 4 § 6 momentin mukaan TyEL:a ei 1.1.2017 alkaen sovelleta kolmannesta valtiosta Suomeen tulevan työntekijän työhön, jos kysymyksessä on...
Ulkomailta tulevan yrittäjän vakuuttaminen
Tämä ohje koskee YEL:n mukaisten yrittäjien lisäksi myös MYEL:n tarkoittamia maatalousyrittäjiä ja apurahansaajia. Kun ohjeessa puhutaan YEL-vakuutuksesta, koskee se myös...
Yrittäjät ja Australian sosiaaliturvasopimus
Yrittäjät vakuutetaan lähtökohtaisesti työskentelymaassa Suomen ja Australian välisessä sosiaaliturvasopimuksessa ei ole yrittäjiä koskevia määräyksiä. Yrittäjien sosiaaliturva määräytyykin kansallisen lainsäädännön mukaan....
Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen
Eläkkeenhakijan on haettava työkyvyttömyyseläkettä sitä varten vahvistetulla lomakkeella (ETK/Kela 7002). Eläkkeenhakijan on liitettävä eläkehakemukseen eläkeasian käsittelemiseksi tarvittava selvitys. Eläkkeenhakija voi...
Työsuhteen ja yrittäjätoiminnan tunnusmerkit sekä työsuhteen ja yrittäjätoiminnan välinen rajanveto
Työeläkelakien mukaan vakuutetaan ansiotarkoituksessa tehty työ Työeläkelakien mukaan vakuutetaan ansiotarkoituksessa tehty työ eli ansiotyö. Työsuhteessa ja virkasuhteessa tehty työ on...
Elinaikakerroin työkyvyttömyyseläkkeessä
Työkyvyttömyyseläkettä laskettaessa ansaittu eläke kerrotaan eläketapahtumavuodelle vahvistetulla elinaikakertoimella. Jos eläketapahtuma on henkilön 62 ikävuoden täyttämisvuonna tai sen jälkeen, käytetään henkilön...