Ulkomailta tulevan apurahansaajan vakuuttaminen
Ulkomailta Suomeen tuleva apurahansaaja vakuutetaan lähtökohtaisesti MYEL:n mukaan, jos hän asuu ja työskentelee Suomessa ja saa Suomesta myönnettyä apurahaa. Suomessa...
Eläkkeen maksaminen Chilen sosiaaliturvasopimuksen nojalla
Eläkkeen maksaminen ulkomaille Sosiaaliturvasopimuksen nojalla kaikki eläkkeet maksetaan rajoituksetta sopimusmaasta toiseen. Nykyisin Suomen työeläkkeet maksetaan kaikille kaikkiin maihin, joten eläkkeen...
Tietojenvaihto Chilen ja Suomen välillä
Yleistä tietojenvaihdosta Suomen ja Chilen välillä Sopimuksen toimeenpanosta on määräykset toimeenpanosopimuksessa. Hakemusliikenne hoidetaan maiden välillä samalla tavalla kuin muidenkin sopimusmaiden...
Ulkomailta tulevan virkamiehen ja diplomaattiedustustossa työskentelevän henkilön vakuuttaminen
Suomessa virkamiehenä tehty työ tulee lähtökohtaisesti vakuuttaa Suomen työeläkelainsäädännön mukaisesti. Henkilön työeläkevakuuttamiseen vaikuttavat mm. seuraavat asiat: kenen palveluksessa henkilö työskentelee...
Eläketurvakeskuksen toimivalta asiassa EU-tilanteissa
Silloin kun poikkeuslupaa hakee työntekijä, työnantaja, yrittäjä tai virkamies, Eläketurvakeskus on toimivaltainen käsittelemään EU/ETA-maita ja kaikkia muita kahdenvälisiä sosiaaliturvasopimusmaita paitsi...
Lääketieteelliset lisäselvitykset ja Chilen sosiaaliturvasopimus
Työkyvyttömyyseläkehakemuksiin liitetään aina se lääketieteellinen selvitys (lääkärinlausunnot), joka on välttämätön kansallista työkyvyttömyyseläkettä haettaessa. Jos eläkkeenhakija asuu toisessa sopimusmaassa, eläkelaitos voi...
Työskentelymaassa vakuuttaminen Chilen sosiaaliturvasopimuksen pääsääntönä
Pääsääntönä työskentelymaassa vakuuttaminen Sopimuksen pääsääntönä on, että henkilö vakuutetaan työskentelymaassa (6 artikla). Tämä pätee sekä työntekijöihin että yrittäjiin. Työhön perustuvat...
Henkilöpiiri jota Chilen sosiaaliturvasopimus koskee
Sopimusta sovelletaan jommankumman sopimusmaan lainsäädännön piiriin kuuluneisiin Sopimusta sovelletaan kaikkiin niihin henkilöihin, jotka kuuluvat tai ovat kuuluneet sopimuksessa tarkoitetun lainsäädännön...
Soveltamisala Chilen sosiaaliturvasopimuksen mukaan
Sopimus koskee eläkkeitä ja eläkeläisten sairaanhoitoetuuksia Sopimus kattaa sopimusvaltioiden eläkejärjestelmät sekä eläkeläisten sairaanhoidon (2 artikla). Sopimuksesta löytyy tarkemmat määräykset siitä,...
Virkamiehiä koskevat säännökset Chilen sosiaaliturvasopimuksessa
Virkamiehet kuuluvat lähtökohtaisesti lähettäjävaltionsa lainsäädännön alaisuuteen Valtion ja muun julkisyhteisön palvelukseen toiseen sopimusmaahan lähetetyt työntekijät kuuluvat lähtömaan lainsäädännön piiriin edellyttäen,...