Yksityisten alojen työeläkelainsäädäntöön esitetyt muutokset vahvistettu

Telp Default Thumbnail Image

Tasavallan presidentti vahvisti 29. lokakuuta 2010 lakimuutokset, jotka sisältyvät hallituksen esitykseen yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 §:n muuttamisesta (

HE 91/2010 vp

).

Pääasiallinen sisältö

Yksityisten alojen työeläkelainsäädäntöön tehdään useita eläketurvaa koskevia, lähinnä teknisluonteisia muutoksia. Muutoksilla pyritään helpottamaan eläketurvan toimeenpanoa vaikuttamatta vakuutettujen eläketurvaan. Myös kansaneläkelakiin tehdään kaksi pientä muutosta.

Työttömyysturvan lisäpäivärahalta 62-vuotiaana varhennusvähennyksellä vähentämättömälle vanhuuseläkkeelle siirtyvälle ei myönnetä työeläkettä takautuvasti. Sama muutos tulee myös kansaneläkkeeseen. Lisäksi yksityisten alojen eläkelakeihin lisätään säännökset siitä, kuinka ensisijaisen etuuden kertakorotus vaikuttaa työeläkkeen määrään.

Säännöstä osa-aikaeläkkeen muuttumisesta osa-aikaeläkkeen suuruiseksi vanhuuseläkkeeksi eläkkeensaajan täyttäessä 68 vuotta tarkistetaan siten, että elinaikakerrointa sovelletaan vasta, kun eläkkeensaajalle myönnetään hänen hakemuksensa perusteella vanhuuseläke. Hakemukseen perustuvan vanhuuseläkkeen voi jatkossa saada, vaikka eläkkeensaaja jatkaisi osa-aikatyötään 68 vuotta täytettyään.

Osa-aikaeläkkeen suuruiseksi vanhuuseläkkeeksi muutetun eläkkeen vastuunjakoa muutetaan. Lisäksi muutetaan työttömyysvakuutusrahaston maksun määräytymistä ja vanhan yrittäjien eläkelain mukainen yrittäjätoiminta otetaan huomioon aloittavan yrittäjän alennuksessa.

Tarkempia tietoja on asiaa koskevassa hallituksen esityksessä (

HE 91/2010 vp

).

Vahvistetut lait

laki työntekijän eläkelain muuttamisesta, laki työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 §:n muuttamisesta, laki merimieseläkelain muuttamisesta, laki merimieseläkelain voimaanpanosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta, laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta, laki yrittäjän eläkelain voimaanpanosta annetun lain 5 ja 13 §:n muuttamisesta, laki maatalousyrittäjän eläkelain muuttamisesta, laki maatalousyrittäjän eläkelain voimaanpanosta annetun lain 12 §:n muuttamisesta, laki kansaneläkelain 11 ja 55 §:n muuttamisesta

Vahvistettujen lakien säädösnumerot ovat 909-917/2010.

Voimaantulo

Lait tulevat voimaan 1.1.2011.

Hallituksen esityksen ja säädöstekstin tilaaminen

Säädöstekstejä ja hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta [email protected] . Hallituksen esitykset löytyvät myös Internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta

www.eduskunta.fi

ja säädöstekstit osoitteesta

www.finlex.fi

.