Tasavallan presidentti vahvisti 5. marraskuuta 2010 lakimuutokset, jotka sisältyvät hallituksen esitykseen henkilöstörahastolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (
HE 44/2010 vp
).
Pääasiallinen sisältö
Nykyinen henkilöstörahastolaki korvataan uudella henkilöstörahastolailla. Tavoitteena on lisätä henkilöstörahastojen suosiota uudistamalla laki joustavammaksi siten, että henkilöstörahastot olisivat koko henkilöstön palkitsemiskeinoina nykyistä houkuttelevampia ja kannustavampia.
Uuden lain mukaan työntekijä voi nostaa omaa rahasto-osuuttaan ilman nykyiseen lakiin sisältyvää viiden vuoden odotusaikaa. Lain soveltamisala myös laajenee. Lakia sovelletaan kaikenlaisiin yrityksiin sekä valtion ja kunnan virastoihin ja laitoksiin, jos niiden työ- tai virkasuhteessa olevien henkilöiden määrä on vähintään 10. Nykyisessä laissa lain soveltamisen alaraja on 30 työntekijää.
Yritysten palkkiojärjestelmät perustuvat nykyisin suurimmalta osin muihin kriteereihin kuin voittoon. Henkilöstörahastoon voi siirtää tulevaisuudessa voittopalkkioiden lisäksi myös tulospalkkioita. Henkilöstörahastoon siirrettyä tulospalkkiota ei oteta huomioon eläkkeen perusteena olevissa työansioissa. Tämän vuoksi voimassa olevia säännöksiä etuutta kartuttavista työansioista ja vakuutusmaksun perusteena olevista työansioista muutetaan tältä osin.
Tarkempia tietoja on aiemmin julkaistussa
tiedotteessa
ja asiaa koskevassa hallituksen esityksessä (
HE 44/2010 vp
).
Vahvistetut lait
henkilöstörahastolaki, laki yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 19 §:n muuttamisesta, laki osuuskuntalain 8 luvun 7 §:n muuttamisesta, laki valtion liikelaitoksista annetun lain 10 §:n muuttamisesta, laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki sairausvakuutuslain 11 luvun 2 §:n muuttamisesta, laki työntekijän eläkelain 70 §:n muuttamisesta, laki merimieseläkelain 78 §:n muuttamisesta, laki kunnallisen eläkelain 68 §:n muuttamisesta, laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 19 §:n muuttamisesta ja laki tapaturmavakuutuslain 35 b §:n muuttamisesta
Vahvistettujen lakien säädösnumerot ovat 934-944/2010.
Voimaantulo
Lait tulevat voimaan 1.1.2011.
Hallituksen esityksen ja säädöstekstin tilaaminen
Säädöstekstejä ja hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta [email protected] . Hallituksen esitykset löytyvät myös internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta
www.eduskunta.fi
ja säädöstekstit osoitteesta
www.finlex.fi
.