Urheilijan eläketurvaa uudistetaan mahdollistamalla myös sijoitussidonnainen eläkevakuutus

Hallitus esittää muutoksia urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta annettuun lakiin. Muutoksen tavoitteena on korjata akuuttitilanne, jossa urheilijalain mukaista vanhuudenturvavakuutusta ei ole tarjolla, parantaa vanhuudenturvan tasoa pitkällä aikavälillä sekä saada useampia vakuutuksen tarjoajia markkinoille.

Ammattiurheilijoiden tapaturma- ja eläketurva järjestetään nykyisin erillislakiin perustuen vakuutuksella, joka poikkeaa työntekijöiden tapaturma- ja eläkevakuuttamisesta. Urheilijoiden vanhuudenturvaa koskeva vakuutus, eli eläkevakuutus, otetaan henkivakuutusyhtiöstä työeläkeyhtiön sijaan.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta. Tarkoituksena on muuttaa lakia siten, että vanhuudenturva olisi mahdollista järjestää myös sijoitussidonnaisella eläkevakuutuksella nykyisen laskuperustekorkoon sidotun eläkevakuutuksen lisäksi. Muutosten taustalla on vakuutusten tarjonnassa syntynyt puute, jonka johdosta osa urheilijoista on jäänyt kokonaan ilman lakisääteistä vanhuudenturvaa.

Lakiehdotus mahdollistaisi eläkkeen maksamisen määräaikaisena elinikäisen maksamisen sijaan urheilijan suostumuksella. Vakuutusyhtiöllä olisi myös oikeus maksaa säästösumma kertasuorituksena, jos tietty euromääräinen raja alittuu.

Voimassa olevat vakuutukset voitaisiin muuttaa sijoitussidonnaisiksi vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välisellä sopimuksella. Hallituksen esityksessä vakuutusmaksun suuruus pysyisi edelleen 4,5 prosentissa urheilijalle maksettavasta palkasta tai yksilöurheilijan tulosta.

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2026.