TELK on julkaissut uusia oikeustapauslyhennelmiä. TELK julkaisee oikeustapauslyhennelmät tiedotteessaan noin 8 kertaa vuodessa. ETK julkaisee TELK:stä saadut oikeustapauslyhennelmät työeläkelakipalvelun uutisissa.
TELK:n tiedotteessa 6/2016 on oikeustapauslyhennelmät seuraavista asioista:
- valituksen myöhästyminen, eläkelaitoksen tiedoksisaantiaika
- kuntoutussuunnitelman tarkoituksenmukaisuus
- ammatillinen kuntoutus, työelämään vakiintuminen
- palvelukseen oikeuttava aika.
Ammatillista kuntoutusta, työelämään vakiintumista koskevassa asiassa TELK muutti eläkelaitoksen päätöstä, jolla eläkelaitos oli hylännyt valittajan ammatillisen kuntoutuksen hakemuksen. Eläkelaitoksen päätöksen perustelujen mukaan valittajan yhteys työelämään oli katkennut, koska viimeisimmän työsuhteen päättymisestä oli yli kolme vuotta. TELK totesi, että valittaja oli työskennellyt ennen vuotta 2012 pitkäaikaisesti ja varsin säännöllisesti useiden vuosien ajan. TELK:n tekemän kokonaisarvion mukaan valittajan katsottiin olevan ammatillisen kuntoutuksen edellyttämällä tavalla vakiintunut työelämään työeläkelaeissa tarkoitetulla tavalla. (TyEL 25 §)