TELK on julkaissut uusia oikeustapauslyhennelmiä. TELK julkaisee oikeustapauslyhennelmät tiedotteessaan noin 8 kertaa vuodessa. ETK julkaisee TELK:stä saadut oikeustapauslyhennelmät työeläkelakipalvelun uutisissa.
TELK:n tiedotteessa 3/2016 on oikeustapauslyhennelmät seuraavista asioista:
- ammatillinen kuntoutus, elinkeinotuki
- ammatillinen kuntoutus, yhteys työelämään
- lis pendens -periaate, oikeudenkäyntikulut
- eläkkeeseen oikeuttava aika
- suostumuksen peruuttaminen.
Suostumuksen peruuttamista koskevassa asiassa TELK hylkäsi valittajan valituksen eläkelaitoksen antamasta päätöksestä, jolla hänen vanhuuseläkkeensä oli laskettu uudelleen sen myöntämisestä alkaen. Valittaja vaati aiemman päätöksen mukaisen eläkkeen määrän palauttamista. TELK totesi, että eläkepäätöksen antamisen jälkeen eläkelaitos on saanut valittajalta tiedon hänen saamastaan ulkomaan työeläkkeestä, joka on alkanut ennen Suomen työeläkkeen alkamista. Koska eläkelaitoksen alkuperäinen päätös on perustunut selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen ja valittaja on antanut suostumuksensa päätöksen korjaamiseen, eläkelaitos on voinut TyEL:n 138 §:n nojalla poistaa antamansa lainvoimaisen päätöksen ja ratkaista asian uudelleen.